Eli jee! Tänään koitti se ihmeellinen päivä, nimittäin 16-vuotis synttärini! Sweet 16 ja silleen :DD
Oikeastaan koko päivä tuntui kaiken kaikkiaan aika normaalilta. Paitsi että sain lahjoja perheeltä ja ihanalta ihmiseltä.
Ensimmäisen lahjan sain pikkusiskolta. Kuvia mahtavasta Preussista (vain kaksi oli tarpeeksi siveellisiä seinälle laitettavaksi) ja itsetehty Preussinlippu. Kortista olisin laittanut kuvan tänne blogiin, mutta totesin, että mahdollisten siveellisten blogivieraiden näön säilyttäminen on tärkeämpää ^3^"
Isältä ja puoliäidiltä sain kovakantisen Paul Frank-kansion, leffalipun, Anime- ja Demi-lehden ja rahaa tilille.
Sitten nokka kohti koulua ja kärsimään maantiedon kokeesta, johon olin lukenut... sanotaanko vaikka että hyvin huonosti. (=raotin kirjaa yhdessä vaiheessa ja jatkoin dataamista) yllättävän hyvin se tuntui kuitenkin menevän, jos ei oteta huomioon sitä pikkuseikkaa, että kun olin saanut kaksi tehtävää tehtyä, nenäverenvuoto päätti taas vaihteeksi alkaa. Näytin varmaan huvittavalta kun mulla oli paperituppo nenässä, puristin nenää kiinni vasemmalla kädellä ja kirjoitin oikealla. Yllätyksekseni paperi ei palautusvaiheessa näyttänyt murhapaikalta karanneelta c:
Kotiin pääsin ja lähdin treeneihin. Ei ihmeempiä, melko turhat treenit kun oli niin paljon porukkaa poissa niin ei voinut oikein tehdä mitään... (cheerleading=joukkoelaji)
Illalla sain sitten IHANAN paketin posteljoonisiskoni välityksellä. Pakettihan oli siis Johannalta, tuolta ihanalta ilmestykseltä <3 se sai hymyn huulille saman tien, paketin päällä nimittäin muilta kiellettiin pakettiin kajoaminen ankarasti :'3 paketti sisälsi ihanan vihon, pyytämäni PrusHun kuvan (joka on ihan super ihana! Kuva siitä ylhäällä) ja Johannan kirjallisen lopputyön (mahtavanupeanihanaa tekstiä!) Sekä Tamagotchiin soveltuvia paristoja :D kiitos muru ihanista lahjoista~! <3
Ja nyt kun luen sen blogia ja tajuun miten paljon se on sisällyttänyt sinne asiaa musta, alan kohta taas itkemään :'3
JOHANNA OLET MULLE NIIN JÄRKYTTÄVÄN RAKAS! <3<3<3
Ei mulla muuta
Moi moi~
Tämänhetkinen sijainti: sänky, oma huone

Heipä hei~ Toivotan sinut, joka on harhautunut onnettomalle sivulleni, sydämellisesti tervetulleeksi. Toivon, että nautit vierailustasi~
tiistai 27. maaliskuuta 2012
Synttäripäivä
Published with Blogger-droid v2.0.4
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti