Heipä hei~ Toivotan sinut, joka on harhautunut onnettomalle sivulleni, sydämellisesti tervetulleeksi. Toivon, että nautit vierailustasi~

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Kuinka niin blogisovellus on syvältä?

Eli heipä hei! En oo pitkään aikaan kirjottanu mitään ja syy ei, yllättävää kyllä, ole minun. Kännykän blogisovellus näemmä päätti, ettei minun tarvitse kertoa muille mitään... Sain aina kirjoitettua jonkun verran kunnes sovellus julmasti sulki itsensä joka. ikinen. kerta. >n<

Mutta siis sinä aikana kun en kirjoittanut on tapahtunut paljon kaikenlaista. Eeppinen viikonloppu rakkaan ihmisen kanssa sujui mahtavasti ja siitä kiitän sydämeni pohjasta Johannaa, KIITOS MURU~! Kaikki oli ihan täydellistä~ ...paiysi se, että aika kului liian nopeasti :'c en uskalla nyt tämän sovelluksen takia ruveta kirjoittamaan siitä enempää joten suosittelen alhaalla olevaa linkkiä jos haluatte lukea siitä enemmän ^^

Ja tällä hetkellä olen siis Lapissa, Ylläksellä viettämässä pääsiäistä :D joka päivä on ollut täynnä laskettelua, eilen kun pikkusiskon kanssa saatiin olla koko päivä kahdestaan mäessä, me vietettiin siellã seitsemän tuntia ja pidettiin vain yksi vartin ruokatauko xD eli lähes 6 tuntia ja 45 minuuttia jatkuvaa laskemista. Oli kyllä jalat ihan kuolleet sen jälkeen... mutta hauskaa oli! Tänäänkin käytiin jo laskemassa. Muuten oli mukavaa mutta siellä tuuli aivan HELKKARISTI o_o tasaisella maalla kun seisoi sukset jalassa niin ei mennyt kuin hetki niin oli jo mukavaa vauhtia menossa johonkin suuntaan :D huomenna ei pitäisi tuulla juuri yhtään, sitä odotellessa ^^

Ja nyt kun olen saanut jo näin paljon kirjoitettua ja uudelleen asennettu sovellus näemmä toimii, voin hyvillä mielin lopettaa tähän ^^

Moi moi~

Tämänhetkinen sijainti: Lappi

Linkki eeppiseen viikonloppuun: <3


Published with Blogger-droid v2.0.4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti